| Ikä tuo viisautta |
|
|
|
| Kirjoittanut Jarkko Aitolahti |
| 11.08.2008 02:42 |
|
Huhtikuun 2012 lopulla järjestettiin Intian veljien toimesta 41' Internationalin AGM (vuosikokous) Bengalin lahden rannalla Intian syvässä etelässä. Kokoukseen oli ladattu ennalta sähköä ja se osin myös toteutui. Kokouksessa oli edustettuna kaikki OT-maat . Tällä kertaa Uusi-Seelantikin oikein omalla edustajallaan. Norja tosin joutui turvautumaan englantilaisvahvistuksiin. Suomesta meitä oli paikalla viiden hengen delegaatio. Kokouksessa keskeisimmistä esillä olleista asioista ja tehdyistä päätöksistä voidaan nostaa esiin ainakin seuraavat: 1) Runsaat kymmenen vuotta kestäneen hivutustaistelun jälkeen Ranska ilmoitti tunteikkaan, mutta hyökkäävän ja osin jopa syyttävänkin puheenvuoronsa jälkeen eroavansa kansainvälisestä järjestöstä ja perustavansa rinnakkaisen järjestön, mikäli heidän oma vuosikokouksensa niin päättää kesäkuussa 2012. Syynä tähän on kansainvälisen järjestön enemmistön mielipide, että kansainvälisessä hallituksessa ei voi olla vastuullisessa positiossa henkilö, jolla ei ole RT-taustaa. (Selvyyden vuoksi todettakoon, että Ranskassa on jo noin 30 prosenttia OT-järjestön veljistä sellaisia, joilla ei ole RT-taustaa.) Ranska toivotti samalla uuteen järjestöön mukaan muut samanhenkiset lajitoverit. He jakoivat kokouksessa jo uuden järjestön sääntöluonnoksenkin. Ajatus on, että tämä uusi järjestö tekisi kuitenkin tiiviissä yhteistyössä asioita puhtaan ex-Tabler -järjestön kanssa. Nähtäväksi jää, kuinka iso tästä uudesta järjestöstä tulee. 2) Äänestyksen jälkeen kauden 2014-2015 vice-presidentin postin hoitamiseen valittiin Kypros. Heidän ehdokkaansa tullee olemaan tähän tehtävään Makarios Charalambides. Kyproksen vastaehdokkaana oli Belgia ja Jean-Luc Sion. 3) Kokouksessa vahvistettiin aiemmat vice-presidenttivalinnat eli Werner Blessing/Sveitsi kaudelle 2012-2013, Carsten Flink/Tanska Kaudelle 2013-2014. 4) Saksa ilmoitti hakevansa vice-presidenttiyttä kaudelle 2015-2016. 5) Kaudelle 2012-2013 kansainväliseksi presidentiksi valittiin odotetusti N S Krishna Kumar Intiasta. 6) Uudeksi rahastonhoitajaksi kaksivuotiskaudelle 2012-2014 valittiin äänestyksen jälkeen John Livingstone/Iso Britannia. Hän vastaehdokkaana oli edellinen rahuri David Illingworth Kyprokselta. 7) Niin ikään äänestyksen tuloksena päätettiin, että Tampereen jälkeen seuraava puolivuotiskokous (HYM) on lokakuussa 2013 Ruotsissa. Paikka on Etelä-Ruotsissa, lähellä Malmöä. 8) Ilman vastaehdokasta vuoden 2014 HYM järjestäjäksi valittin Uusi-Seelanti. He jo markkinoivatkin tapahtumaa kahden viikon saarikierroksena. 9) Koska Ranska siis eroaa järjestöstä, ei viime kauden presidentti (ranskalainen) Jean-Louis Boileau voi toimia past-presidenttinä ja täten veljemme Matti Hinttala jatkaa myös kauden 2012-2013 kansainvälisen järjestön past-presidenttinä. 10) Ranskan ero johtaa myös siihen, että kansainvälinen sihteeri, ranskalainen Denis Beck joutuu jättämään paikkansa ja uusi presidentti N S Krishna Kumar, tuttavallisemmin KK, ilmoitti kutsuvansa sihteeriksi Intian järjestön nykyisen presidentin Dr. V. Siddharthan. 11) Kokouksissa on vuosien mittaan keskusteluttanut erityisesti OT-toiminnan suhde RT-toimintaan ja onko niiden välillä riippuvuutta ja jos, niin minkälaista. Niinpä saksalaiset ehdottivat, että kansainvälisten kokousten yhteydessä järjestettäisiin erillinen workshop, jossa agendalla nimenomaan olisi RT:n ja OT:n välisen yhteyden valmistaminen ja parhaiden käytäntöjen välittäminen niin toiminnallisesti kuin jäsenhankinnan näkökulmastakin eri OT-maiden kesken. Mahdollisuuksien mukaan RT:n edustajia kutsutaan mukaan näihin workshopeihin. Kokous Mamallapuramissa kehotti hallitusta valmistelemaan ensimmäistä tällaista workshopia Tampereen kokouksen yhteyteen. Veljet, kuten yllä olevasta voitte todeta, ovat kansainväliset kokoukset varsin värikkäitä, jännittäviäkin ja täten kokemisen arvoisia. Tämän ilmapiirin aistimiseen onkin meillä kaikilla mitä erinomaisin tilaisuus elo-syyskuun vaihteessa Tampereella, kansainvälisessä puolisvuotiskokouksessa. Ilmoittaudu siis pikaisesti, www.hym2012.net <http://www.hym2012.net/> , vaikka vaan johonkin viikonlopun tilaisuuteen tapaamaan mainiota porukkaa.
Nähdään Tampereella! MUPi presidenttinne 2012-2013
HYMiä odotellessa Mikko Kosonen, Presidenttinne 2011-2012
Klubien kokouksissa keskustellaan, ja vaihdetaan ajatuksia tavoitteena kehittää jäsenten tietoja ja taitoja. Haastavien keskustelujen ja itsensä kehittämisen lisäksi klubit järjestävät jäsenilleen myös viihtyisään yhdessäoloon tähtäävää vapaamuotoista toimintaa. Old Tablers –toiminta on kansainvälistä ja veljesjärjestöjä toimii 20 eri maassa.
OT-veli
Rekisteröidy käyttäjäksi sivun oikeassa laidassa olevan "Rekisteröidy" linkin kautta. Rekisteröitymiseen menee vain muutama minuutti, mutta vain rekisteröitymällä pääset tutustumaan uusien sivujen sisältöön. |
| Viimeksi päivitetty 04.05.2012 21:27 |
Tulevat tapahtumat
No current events.











Veljet, kuuman kosteat terveiset Mamallapuramista, Intiasta!